Huomenna ultraan! Olen tästä erittäin mielissäni. Pelottaa vähän tietenkin, eihän sitä ikinä voi kuitenkaan tietää onko kaikki kunnossa. Tuleva isäkin lupautui töiltään lähtemään mukaan. Välillä mietityttää että ottaako se nyt tosissaan tätä koko raskausasiaa, kun sille tuntuu olevan niin tuhottoman vaikeaa ottaa esim.töistä vapaata neuvolakäyntien ajaksi. Sitäkään se ei tunnu ymmärtävän, että raskaana ollessani kaipaan tavallista enemmän huomiota.

Minä olen vähän sitä mieltä, että jos kerran eletään parisuhteessa, niin silloin se toinen osapuoli on ehdottomasti elämässä se ensimmäinen ja sitten vasta tulee työt ym..Mutta kun pitää kuulemma vain yrittää ymmärtää, että hänellä on niitä omia juttujaan...Kysynpähän vaan, että pitääkö sitten vielä ymmärtää, kun ne "omat jutut" menee perheen ja parisuhteen edelle? Onko minulla oikeus sitten jo sanoa, että jos et nyt ryhdistäydy niin tästä ei tule mitään?