ja poistun tältä blogiareenalta. Kiitos kaikille jotka olette tätä lukeneet, toivottavasti olette tästä myös jotain hyötyneet. Jatkossa minut löytää osoitteesta http://skye_82.livejournal.com
Hyvää jatkoa kaikille!

Sillä välin kun lapsi malttaa katsoa televisiota. Pikapikaa kirjoittelen. Tupakkalakkoni läsähti kuin kuollut kana seinään. Ja nyt odottelen isännän tuloa kaupungista että saisi tupakkaa. Miksi elimistöni ja heikot hermoni kapinoivat minua vastaan näin? Huokaus.

Jos joku tätä lukee, niin pistäkäähän kommenttia :) Olisi kiva tietää että onko tällä lukijoita vai joudanko heittämään blogittelun romukoppaan.

Koettiin sitten täälläkin auenneen silmäkulman ihme. Poitsu otti töppösiinsä liikaa vauhtia innoissaan ja huiskis ja kopsis...Silmäkulma osui sängyn reunaan ja verta tuli vallan mahdottomasti. Onneksi oltiin menossa neuvolaan, niin samalla käytiin ensiavussa liimauttamassa lapsi kasaan... Kyllä se veren määrä aina säikäyttää vaikkei ollut kuin pikkuinen haava...Niin ja selvisi päänympäryskin, hyvin on kasvanut, ei mitään hätää.

Joululahjoista: Liekö ollut appivanhemmilta jonkinsortin vihje, kun paketeista löytyi kävely(askel-)mittari ja kävelysauvat:) Lisäksi noin viisikymmentä kiloa suklaatia, yhdet työhanskat, Yön Kolmen Illan Varietee-cd, ja joulun odotetuin lahja- navettahaalari! Nyt ei enää vaatteet paskaannu...Ja tietysti on mainitsemattakin selvää, että poitsu oli joulun lahjakuningas.Yllättäen.Tilaa viemään tuli mm. polkutraktori.

Onneksi tämä hässäkkä on ohi, huomenna uusivuosiostoksille kaupunkiin. Jos tänä vuonna herkuttelisi syömäpuolta, ankara laihdutuskuuri kun alkaa sitten heti 1.1. Ja tupakkalakko. Ja nenänvalkaisuviikot (joita tosin olen viettänyt viimeiset kaksi vuotta).

Se minun hermoni vie ja syö. Lahjat, siivous, leipominen kaikki. Grääh.
Varasin tänään ajan päänympäryksen kontrollimittaukseen tuolle pikkumiehelle. Kun siitä aiemmin kerroin niin ajattelin mainita. Ja kun joku oli aihetta kommentoinut. Palaan siihen sitten kunhan olen käynyt pojan kanssa kontrollissa.
Kyllä sitä välillä saa oikeasti olla onnellinen siitä että kaikki on hyvin. Lähipiirissä ystävällä on molemmat pienet lapset sairaita, toisen sairaus johtaa kuolemaan ja sitä rataa. Mulla siis kaikki vallankin mainiosti. Jos siis vertaa. Mitä nyt ei tietenkään pitäisi tehdä.
Hirveä auttamisen halu. Pitäisi neuloa sukkia Venäjälle, peittoja Kummeille, Apupupuja SPRlle. Antaa lahjoituksia paikkaan ja toiseen. Jostain nipistää aikaa tekemiseen.
Ja sitten vielä muistaa laittaa blogiin kirjoitus toisinaan.

Miksi tuntuu siltä, että piparitaikinan leipominen kokonaisuudessaan pipareiksi on aivan ylivoimaista? Ei se ennen siltä ole tuntunut. Nyt loppui voimat puolivälissä, en vaan jaksanut enkä viitsinyt enkä halunnut. Eikä se piparitaikinakaan maistunut niin hyvältä kuin edellisinä vuosina. Kaamosmasennusko? Missä on se entinen energinen minä, joka leipoi ja paistoi sen seitsemää sorttia joulupöytään? Nyt ajattelen vain, että kah, kyllähän sitä anoppilan pöydät notkuu, ei mun tarvii. Hyvin mänöö jos tässä vaiheessa elämää tuntuu jo tältä. Hiphei.

Kaikkea tuota samaan aikaan. Niin ja kiristyneitä hermoja tietenkin,  suoraa seurausta edellisistä. Ai niin, ja väsymystä vielä...
Syyllisyyttä lapselle huutamisesta, masennusta, tunnottomuutta. Yli-iloisia päiviä. Energiaa. Toisinaan taas ei. Pää täytyy saada purkaa, että ei tarvitse huutaa sille heikommalle. Välillä tupakalle ulos.
Tupakointikin loppuu 1.11. Varmasti. Tällä kertaa onnistun. Pelkkä ajatus lopettamisesta saa pelkäämään hermojen liiallista kiristymistä. Pakko lopettaa oman ja muiden terveyden takia.
Sekava tuli tästä... Kelloja siirretty, aikataulut pettää ja väsyttää. Siitä se vaan johtuu...